Säätiön toiminnanjohtaja valittu Lastensuojelun Keskusliiton hallitukseen

Koulutus Elämään Säätiön toiminnanjohtaja Sami Teikko on valittu Lastensuojelun Keskusliiton hallituksen jäseneksi kaudelle 2025-2027.  Liiton sääntömääräisessä syyskokouksessa 26.11.2024 valittiin uusia luottamushenkilöitä sekä tarkasteltiin liiton suunnitelmia seuraavalle toimintavuodelle. 

Toiminnanjohtaja Teikko haluaa tuoda hallitustyöskentelyyn tietoa lasten ja nuorten kanssa toteutettavan ennakoivan ja ehkäisevän terveyskasvatuksen käytännöistä ja tuloksista kentällä. Hallitusroolissaan toiminnanjohtaja haluaa vahvistaa järjestöyhteistyötä, joka edistää lasten terveyttä ja hyvinvointia muuttuvassa maailmassa:

Kiitän luottamuksesta ja mahdollisuudesta toimia Lastensuojelun Keskusliiton hallituksessa. Tavoitteeni hallitustyöskentelyssä on edistää järjestöjen välistä vuoropuhelua ja tuoda Koulutus Elämään Säätiön toimintakentältä näkökulmaa lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kohtaan mielelläni kasvokkain jäsenjärjestöjen toimijoita ja vierailen eri järjestöissä. Jokaisella jäsenjärjestöllä on oma tärkeä roolinsa – yhteistyön kautta voimme kehittää työtämme entistä vaikuttavammaksi.” – Sami Teikko, toiminnanjohtaja, Koulutus Elämään Säätiö.

Koulutus Elämään Säätiö iloitsee tilaisuudesta olla osana lastensuojelun kehittämistä sekä mahdollisuudesta edistää yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista vuoropuhelussa eri toimijoiden kanssa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Sami-Teikko_KE-682x1024.jpeg
Kuva © 2021 Nina Mönkkönen

Ajankohtaista syksyllä 2023

Uusi lukuvuosi on lähtenyt Koulutus Elämään Säätiössä käyntiin neljän opettajan voimin ja toimintamme on täydessä vauhdissa. Uusia tuulia on tähän syksyyn mahtunut paljonkin. Olemme kehittäneet opetussisältöjä ja meillä on uusia, motivoivia juttuja jälleen mukana opetuksessa! Kevään aikatauluja laaditaan parhaillaan, joten olkaa yhteydessä Koulutus Elämään Säätiön koordinaattoriin (Satu Carlson) syksyn aikana, mikäli haluatte kirahvitunnit vielä tälle lukuvuodelle!

Pitkän tauon jälkeen järjestämme opetuksia myös ruotsinkielisenä. Mukana syksyllä on ollut vanhoja tuttuja ruotsikielisiä kouluja, mutta myös useita uusia yhteistyökouluja. Ruotsinkielisestä opetuksesta meillä säätiössä vastaa Lina Nyberg ja häneen voi olla yhteydessä, mikäli haluatte ruotsinkielisen opetuksen kouluunne. Lina opettaa myös suomenkielisissä kouluissa.

Opettajamme Laura Peltomäki on nyt syksyllä vienyt toimintaamme Tampereen seudulle. Uusia yhteistyökouluja ja -päiväkoteja sieltä suunnalta on jo useita, joko toteutuneita opetuksia tai tulossa syksyn aikana vielä mukaan. Palaute on ollut erittäin hyvää ja kiinnostusta jatkoyhteistyöhön herännyt runsaasti. Jatkossa toimimme siis myös Tampereen seudulla ja sen lähiympäristössä vahvasti vaikuttaen. Koordinaatiosta ja opetuksesta Tampereella vastaa Laura Peltomäki.

Olemme nyt tuoreeltaan saaneet riveihimme lisäksi yhden uuden opettajan, Tiina Mäkisen. Koko henkilöstön yhteystiedot löytyvät täältä.

Yhdessä ilman rasismia -koulutukset ovat jatkuneet niin ikään syksyllä 2023. Iloksemme voimme ilmoittaa, että hanke edelleenkin jatkuu, sillä se on saanut jatkorahoituksen tuleville kolmelle vuodelle EU:n turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahastosta (AMIF). Koulutuksia koordinoi säätiön opettaja Satu Carlson ja hän toimii myös hankkeessa kouluttajana. Täältä voi lukea lisää Yhdessä ilman rasismia hankkeesta ja koulutuksen sisällöistä:  https://yhdessailmanrasismia.fi

Aurinkoa ja tsemppiä syksyyn!

Osallistava koulutus alakoululaisille

Yhdessä ilman rasismia on Koulutus Elämään Säätiön ja Yhteiset Lapsemme ry:n toteuttama yhteishanke. Se on EU-rahoitusta saava hanke, joka käynnistyi vuoden 2021 lopulla. Hanke tarjoaa antirasistisen opetuskokonaisuuden alakoulun 4.–6.-luokkalaisille. Koulutus auttaa muodostamaan laajan ymmärryksen rasismista, sen ilmenemismuodoista, omista ennakkoluuloista ja etuoikeuksista. Osallistavat oppitunnit ja toiminnalliset työpajat tarjoavat kaikille osallisille, lapsille ja aikuisille, uutta tietoa ja tapoja antirasististen teemojen käsittelyyn. Ammattilaisille koulutus antaa helpon lähtökohdan jatkaa antirasististen teemojen käsittelyä omassa työssään. Opetuskokonaisuus tarjoaa prosessiluonteisemman ja syvemmän oppimismahdollisuuden, kuin yksittäinen oppitunti ja tarjoaa luokanopettajalle välineitä ottaa teema aktiiviseksi osaksi opetusta.

Opetuskokonaisuutta toteutetaan valikoiduissa kouluissa ympäri Suomea, mutta mukaan pääsee myös muita toiminnasta kiinnostuneita kouluja. Ota yhteyttä hankkeen koordinaattoriin mikäli haluat luokkasi kanssa osallistua antirasistisia asenteita vahvistavaan koulutukseen.

Lue lisää https://yhdessailmanrasismia.fi/tietoa-hankkeesta/

Yhdessä ilman rasismia -hanke saa tukea EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallisesta ohjelmasta.

Puhutaan päihteistä!

Koulutus Elämään Säätiön Puhutaan päihteistä podcast on alakoululaisten vanhemmille suunnattu ohjelmasarja. Koulutus Elämään Säätiön terveys- ja päihdekasvatuksen asiantuntijat antavat vanhemmille vinkkejä siitä, miten kouluikäisen lapsen kanssa voi keskustella päihteistä. Podcast kannustaa vanhempia avoimeen keskusteluun. 

Kun lapsen tietous päihteistä ja niiden haitoista lisääntyy, sillä on ehkäisevä vaikutus nuoruuden päihdekokeiluihin. Päihteistä keskusteleminen myös murtaa niiden ympärillä olevia tabuja sekä lisää vanhemman ja lapsen välistä avoimuutta. Keskusteluyhteyden vahvistumisen myötä, nuori voi kokea, että vanhemman kanssa voi puhua vaikeistakin asioista. 

Lapset pohtivat paljon päihteisiin liittyviä kysymyksiä, kuulevat kavereilta ja etsivät tietoa netistä. Lapset kyselevät myös vanhemmiltaan päihteistä ja ne tilanteet saattavat yllättää tai hämmentää vanhempaa. Vastaukset voivat jäädä ympäripyöreiksi tai kysymys ohitetaanOn tärkeää pysähtyä lapsen pohdinnan äärelle ja kuulla mitä lapsi haluaa kysyä ja tietää. Tietoa voi etsiä yhdessä ja käydä keskustelua aiheista lapsen ikään sopivalla tavalla.  

Tärkeää on, että vanhempi on etukäteen perehtynyt aiheisiin, jotta lapsen kysymyksiin on luontevampi vastata. Lapsi miettii usein päihteisiin liittyvissä kysymyksissä aikuisten valintoja ”Miksi joku sitten käyttää päihteitä, vaikka ne ovat terveydelle haitallisia”. Aikuisen on siis myös etukäteen hyvä pohtia omaa suhtautumistaan päihteisiin, vaikkapa alkoholiin, jotta myös valintoihin liittyvää keskustelua on helpompi käydä. 

Puhutaan päihteistä- podcastissa nostetaan esiin tyypillisiä alakouluikäisen lapsen pohdintoja päihteisiin liittyen sekä kuinka niihin kysymyksiin vanhempi voi vastata. Podcast koostuu useammasta osiosta, joissa puhutaan päihdeaiheiden lisäksi myös muista riippuvuutta aiheuttavista aiheista, kuten energiajuomista ja ruutuajasta 

Podcast on toteutettu yhteistyössä Suomen Vanhempainliiton kanssa. Alko on rahoittanut podcast-materiaalin tuotannon osana vastuullisuustyötään

Podcastia voit kuunnella tästä. 

Tutustu myös noin 4.-6.luokkalaisille lapsille suunnattuun päihde- ja terveysaiheita käsittelevään Harold-peliin. Pelin myötä keskusteluun on helpompi ryhtyä lapsen kanssa ja sen avulla vanhempi ja lapsi voivat yhdessä pohtia terveellisten valintojen merkitystä elämässä.  

Artikkelisarja Tunteista

Tässä artikkelisarjassa tutustutaan tunteisiin. Ensimmäisessä artikkelissa käsitellään kirjallisuuden pohjalta, mitä tunteet ovat, tunteen herääminen ja sen elinkaari. Toisessa artikkelissa paneudutaan tunne-keho-yhteyteen eli siihen, miten keho ja tunteet toimivat yhdessä. Kolmannessa artikkelissa paneudutaan tunnetaitoihin, miten tunnetaidot kehittyvät ja kuinka tukea lapsen tunnetaitojen kehitystä. Artikkelit 4–7 kertovat kukin yhdestä perustunteesta. Pureudutaan pelkoon ja vihaan sekä tutustumme suruun, häpeään ja mielihyvään. Artikkelisarja löytyy Hyvä kysymys -palvelusta nyt kokonaisuudessaan.  

Lasten ja nuorten mielenterveys on puhuttanut paljon viime aikoina kasvatusalan asiantuntijoita. Laajoissa väestötutkimuksissa on selvinnyt, että noin puolet aikuisiän mielenterveyshäiriöistä ovat alkaneet jo ennen 14 vuoden ikää (THL). Koulutus Elämään -opetusohjelma pyrkii osaltaan edistämään ja tukemaan lasten terveyttä myös mielenterveyden näkökulmasta muun muassa vahvistamalla elämänhallintataitoja sekä itsetuntoa. Myös päihteet ja mielenterveysongelmat kulkevat usein käsi kädessä, joten ehkäisevä päihdetyökin osaltaan ajaa samoja tavoitteita. Monipuolisella ja laaja-alaisella terveyskasvatuksella voidaan vaikuttaa lasten terveysasenteisiin sekä kannustaa vaalimaan terveellisiä elämäntapoja ja pitämään omasta hyvinvoinnistaan huolta.  

Koulutus Elämään Säätiö pyrkii pysymään sekä terveys- että kasvatustieteen uusimman tutkimuksen kärryillä kouluttamalla opettajiaan. Artikkelit ovatkin muokattu Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen kurssitehtävän pohjalta. Artikkelisarja on suunnattu vanhemmille. Vanhemmat ovat avainasemassa opettaessaan lapsille tunnetaitoja. Lue siis vinkit tunneaiheiden käsittelyyn!

Artikkelit Hyvä kysymys -palvelussa

Kestävän kehityksen sitoumus

Koulutus Elämään Säätiö on hallituksensa aloitteesta työstänyt toiminnalleen kestävän kehityksen sitoumuksen. Sitoumus on säätiön henkilökunnan yhdessä laatima ja sitoudumme noudattamaan sitä toimintamme toteutuksessa.  Olemme myös käyneet läpi opetusohjelmamme sisällöt kestävän kehityksen näkökulmista ja sisällyttäneet oppitunteihin mukaan tehtäviä ja keskusteluita, joissa yhdistetään päihteitä ja niiden vaikutuksia luontoon ja ympäristöön ihmiskehon lisäksi.

Löydät kestävän kehityksen sitoumuksemme tiivistelmän täältä. 

Tupakantumppi on maailman yleisimpiä roskia. Se ei kuulu luontoon, sen tietää jo lapsikin.

Koulutus Elämään- opetusohjelma taipuu myös etämuotoon

Syksy opetuksineen on käynnistynyt myös Koulutus Elämään- tuntien osalta. Toteutamme opetusohjelmaamme nyt syksyn aikana etämuotoisena kokonaisuutena yhteistyökouluissamme ja päiväkodeissa. Syksyllä tulemme etävierailemaan myös uusissa kouluissa. Tähän mennessä pidetyt etätunnit ovat olleet varsin onnistuneita ja niin oppilailta kuin luokanopettajiltakin olemme saaneet erittäin hyvää palautetta. Hienoa on ollut päästä kohtaamaan oppilaita siitä huolimatta, vaikka tämän hetkiset rajoitukset monissa päiväkodeissa ja kouluissa poissulkevatkin fyysisen vierailun paikanpäällä.

Etäkokonaisuutemme pitää sisällään 3-13-vuotiaille suunnattua etämateriaalia; luokanopettajan hyödynnettävissä olevia tehtäviä ja opetusvideoita. Isommat koululaiset lisäksi osallistuvat live-etätunteihin.

Syksyn aikana lisäämme myös yhteistyötä erilaisten urheiluseurojen ja muiden lasten ja nuorten harrastetoimintaa järjestävien tahojen kanssa. Ottakaa yhteyttä, mikäli haluatte täydentää harrastustunteja terveys- ja hyvinvointi aiheisilla Koulutus Elämään- tuokioilla. Yhteydenotot osoitteeseen satu.carlson@koulutuselamaan.fi

Koulutus Elämään Säätiö kasvatuksen tukena

Tuore julkaisu; Koulutus Elämään Säätiö tukee opettajien ja vanhempien kasvatustyötä lapsemme.fi sivustolla avaa toimintamme ydintä. Ehkäisevän päihdetyön ja varhaisen vaikuttamisen näkökulmasta on erittäin merkityksellistä tukea lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Haluamme Koulutus Elämään- opetusohjelmalla myös tältä osin tukea niin kouluja, opettajia kuin vanhempia heidän kasvatustehtävässään.

Kodin tunneilmapiirillä on huomattava merkitys lapsen hyvinvointiin. Kun lapsen ja vanhemman välillä on luottamuksellinen vuorovaikutussuhde, vaikeistakin asioista on helpompi puhua.”Koulutus Elämään Säätiön toiminnanjohtaja, Sami Teikko

Lue Tiina Katariina Tikkasen teksti kokonaisuudessaan lapsemme.fi sivustolta tai klikkaa suoraan näköislehteen

Stressi lievittyy vuorovaikutuksessa

Poikkeusolojen muutokset, epävarmuus ja pelko sairastumisesta aiheuttavat sekä aikuisille että lapsille stressiä. Vaikka tuntuisi, että aikaa ja rahkeita ei riitä stressin purkamiseen, siihen kannattaa silti kiinnittää huomiota. Tällä saatetaan saada paljon helpotusta poikkeusarkeen ja oppia tavallisenkin arjen tueksi uutta!

Kotonaolon keskellä perheen yhteisen ajan merkitys korostuu. Lapset eivät tule vuosien kuluttua muistamaan faktoja koronasta, vaan perheen tunnelman. Mitä sinä haluat, että lapset muistavat tästä ajasta? Jatkuvat riidat perheessä, vanhempien kärttyisyyden ja lasten varuillaan olon? Vai onko tämä se aika, kun käytiin aina pyöräilemässä perheen kanssa, pelattiin kivoja lautapelejä yhdessä tai hassuteltiin isovanhemmille videopuheluissa? Minkälaiset muistot haluat jättää lapsillesi, ja itsellesikin?

Lasten stressi ja huolet voivat näyttäytyä hyvin erilaisilla tavoilla. Toinen lapsi vetäytyy, kun taas toinen käy koko ajan ylikierroksilla. Kolmas pelleilee, kun stressaa. Vanhemman tehtävä on etsiä yhteyttä lapseen ja antaa aikaa keskusteluille. Kysymällä ja kuuntelemalla vanhempi pääsee selville siitä, mitä lapsen mielessä liikkuu. Yhteinen tekeminen on loistava alusta yhteyden kehittymiselle ja vahvistumiselle. Toisinaan pienetkin lapset pohtivat suuria kysymyksiä kuolemasta, sairastumisesta tai perheen riidoista.

Lasten stressi ilmenee monilla tavoilla

Lasten stressi voi näyttäytyä monilla tavoin. Stressi voi ilmetä kehollisina oireina kuten vatsakipuna, päänsärkynä, ruokahaluttomuutena, väsymyksenä tai unen vaikeuksina. Käyttäytymisessä ilmeneviä oireita voi olla kiukkuisuus, ärtyisyys, ahdistuneisuus, levottomuus, ylivirittyneisyys tai vetäytyneisyys.  

Lisää lapsen stressistä Turun yliopiston sivuilta: https://sites.utu.fi/finnbrain/oppaita-aiheesta-stressi-ja-aivot/

Toisinaan pienten lasten kohdalla puhutaan myös taantumista. Kun perheen elämässä tapahtuu, jotain stressaavia muutoksia, taantuu lapsi eli häneltä ei yhtäkkiä sujukaan enää itsenäinen pukeminen, syöminen, potta-asiat tai jokin muu taito. Tällöin lapsen stressinsäätelyjärjestelmä on kuormittunut eikä lapsi pärjää ilman vanhemman apua vaan vaatii toiminnan ohjaukseensa enemmän tukea ja huomiota.

Kun stressinsäätelyjärjestelmä aktivoituu, olo muuttuu valppaaksi. Elimistö valmistautuu toimimaan muuttuneessa tilassa. Pienen epäjärjestyksen tilassa lapsi on valpas oppimaan ja ponnistelemaan taitojensa äärirajoilla. Kun uhkaava tilanne kasvaa liian suureksi reagoi lapsi biologisen taipumuksensa mukaan: taistele, pakene tai jähmety. Aivojen stressireaktion sääteleminen edellyttää lukuisia aiempia kokemuksia, jossa aivojen epäjärjestystilaa on seurannut ratkaisun löytyminen ja uudelleen järjestymisen tila. Näin aivot oppivat, että vaikeudet voitetaan. Lapsen stressinsäätelyjärjestelmä on vasta kehittymässä, joten hän tarvitsee aikuisen tukea rauhoittumiseen. (Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. 2015 Sajaniemi N., Suhonen E., Nislin M. ja Mäkelä J.S.32-35)

Stressin kesytys

Vanhemman kokema stressi tai ahdistus tarttuu helposti lapseen ja muuttaa vuorovaikutusta perheessä. Siksi vanhemman on tärkeää muistaa rauhoittaa itsensä aika ajoin. Onneksi kannamme aina mukanamme parasta keinoa rauhoittaa kehon biologiset reaktiot: hengitys. Hengityksen avulla saa rauhoitettua stressinsäätelyjärjestelmän. Jo kolme syvää hengitystä rauhoittaa stressaavassa tilanteessa ja antaa aikaa toimia järkevästi eikä esimerkiksi vihan vallassa huutaen. Harjoittele syvää hengitystä rauhallisessa tilanteessa myös yhdessä lapsesi kanssa.

Muutaman minuutin pituinen mindfulnessharjoitus lapselle ja aikuiselle, tekijänä Sydänliiton Neuvokas perhe- hanke: https://youtu.be/0D_khZx-3Q8

Lempeä ja hellä kosketus rauhoittaa kehoa ja mieltä. Ota pieni lapsi usein syliin ja silitä hellästi hymyillen. Näin lapsi saa kokonaisvaltaisesti tunteen, että häntä rakastetaan ja hän on turvassa. Kokeile halata isompaakin lasta useamman kerran päivässä tai pörröttää hiuksia hymyillen ohi mennessä. Satuhieronta tarinat ovat oivallisia kehon ja mielen rauhoittajia. Voit myös piirtää lapsen selkään kuvioita, joita hän arvailee. Muista pitää kosketus aina kunnioittavana ja jos lapsi ilmaisee, ettei halua kosketusta, arvosta sitä ja kehu siitä, että hän ilmaisi mielipiteensä.

Mikäli lapsi käyttäytyy usein kiukkuisesti tai ylivirittyneesti, rauhoita itseäsi myönteisillä ajatuksilla: “Me selviämme tästä tilanteesta. Tämä asia sujuu jo paremmin.” Vastaa lapsen kiukkuun empatialla ja hyväksynnällä. Kiukkuinen saa olla, mutta mitään ei saa rikkoa eikä ketään satuttaa. Sanoita tilanteita rauhallisella äänellä tai hyräile rauhoittavasti: “Nyt sinua suututtaa tosi paljon X asia. Ymmärrän. Olen tässä sinun vieressäsi, kun haluat rauhoittua sylissä.”

Lapset usein ajattelevat, että monet asiat ovat heidän syynsä. Tämän vuoksi on tärkeää puhua pienillekin lapsille poikkeusoloista: “Me ollaan kaikki poikkeusoloissa. Korona-pöpöstä johtuen sitä tai tätä… Se ei ole meidän kenenkään syy. Meidän täytyy nyt vaan kaikkien odotella tämä tilanne rauhassa pois”.

Mikäli lapsi vetäytyy, yritä saada lapsi takaisin vuorovaikutukseen. Voit koskettaa, suukottaa tai halata lasta. Ole lapsen lähellä fyysisesti. Katsele lapsen leikkejä tai pelejä ja kysele lapsen puuhista ja anna niistä myönteistä palautetta. Ole kiinnostunut. Huomaa lapsesi hyvä käytös kehumalla lasta aina kun hän toimii toivotulla tavalla. Esimerkiksi: “Olipa sinulla hieno leikki sillä aikaa kuin olin palaverissa. Haluatko nyt jutella hetken?”. Lapsi tarvitsee kuulluksi tulemisen tunnetta voidakseen tuntea olonsa turvalliseksi.

Nopeita tapoja antaa huomiota ja vahvistaa perheen yhteyttä

Perheen tunnelma koostuu kaikkien perheenjäsenten välisestä vuorovaikutuksesta.

Minkälainen vuorovaikutus parisuhteessa on? Miten vanhemmat keskustelevat lastensa kanssa? Minkälainen tunneilmapiiri perheessä vallitsee? Kun kaikki perheen jäsenet ovat hyvässä vuorovaikutuksessa toisiinsa ja tunneilmapiiri on turvallinen, perheenjäsenten yhteys virtaa positiivisena. Toisinaan kaikkia kiukuttaa ja väsyttää, mutta vanhempien tehtävä on luotsata perheen tunneilmapiiriä vaikeinakin aikoina.

Perhearjen kiireissä vanhemmat saattavat kokea syyllisyyttä siitä, että lapset eivät saa tarpeeksi huomiota. Silloin auttaa, kun ajattelee, että pienilläkin yhteyden hetkillä on suurta merkitystä. Pitkin päivää voi hymyillä lapselle, näyttää peukkua, silittää poskea. Ja sitten kun pienikin hetki päivään mahdollistuu, nopein keino palauttaa yhteys lapsen kanssa on nauraminen. Minkälainen hassuttelu sopii teille? Tanssiminen? Ilmeily? Vitsit?

Joskus perheissä voi olla haasteena ulkoilla ja liikkua riittävästi. Liikunta lievittää stressiä ja lapset tarvitsevat sitä purkaakseen energiaa. Tähän kannattaa keksiä luovia ratkaisuja. Voisiko päivä alkaa yhteisellä aamujumpalla, leikitäänkö piilosta ennen iltapalaa tai joogataanko yhdessä päivän päätteeksi? Entä innostuuko lapsi videojumpista tai etätanssiharrastuksesta? Ujompikin lapsi saattaa ehkä lähteä kokeilemaan uusia taitoja helpommin etänä kuin harrasteryhmässä. Yhteinen peuhaaminen, paini ja riehuminen vahvistaa yhteyttä, naurattaa ja lisää läheisyyttä.

Toisaalta vanhempi voi olla niin puhki koko kotisirkuksen hoitamisesta, että illalla ei jaksa enää mitään. Silloin on hyvä pysähtyä, hyväksyä tilanne ja ajatella myönteisiä ajatuksia selviämisestä. Olisiko illalla aikaa perheen yhteiselle elokuvahetkelle? Koko perhe voi kuunnella yhdessä myös lapsille sopivia rentoutusharjoituksia YouTubesta. Kotityötkin voi tehdä yhdessä musiikin tahtiin tanssien.

Vinkkejä mukavaan yhteiseen tekemiseen perheen kanssa löytyy perhebingosta.

Rentoa yhdessäoloa ja rakkautta perhearkeen!

Etäterveyskasvatus? Onnistuu!

Kun koulujen lähiopetus jäi tauolle ja etäopetusta otettiin kouluissa pikavauhtia käyttöön, mekään emme aikailleet, vaan sovelsimme 4.-6.luokkalaisten opetussisältömme etätunniksi sopivaksi. Tarjosimme yhteistyökouluillemme fyysisen vierailun sijaan etätehtäviä jokaiselle luokka-asteelle ja etätuntejamme 4.-6.luokkalaisille. Myöhemmin mukaan tuli kuitenkin muutama 3.luokkakin, jotka olivat kiinnostuneita mahdollisuudesta osallistua ja toki muokkasimme myös kolmannen luokan ohjelman uuteen muotoon! Nyt muutamassa viikossa olemme tavoittaneet jo lähemmäs 500 oppilasta yhteistyökouluiltamme. 

Tunnin ennakkotehtäviksi välitimme luokanopettajan kautta oppilaille Classkick-tehtäviä. Classkick toimii selaimessa oppilaille antamallamme koodilla ja nimimerkillä kirjautuen. Sisältöihin saamme upotettua linkkejä, tekstiä, kuvia, mitä vain on tarpeen. 4.-6.luokkien sisällöt liittyivät ystävyyteen, kiusaamiseen, päätöksentekoon, päihteisiin ja riippuvuuksiin. Lisäksi jokainen oppilas sai halutessaan kysyä mieltä askarruttavia asioita luokka-asteen aiheistamme. Jo etätunnin aikana pyrimme vastaamaan yhteisesti koko luokalle, mutta jälkikäteen laitamme tunnista ja kysymyksistä koosteen open kautta luokalleen ja koteihin keskustelun tueksi. Olemme huomanneet, että lapsilla on ollut paljon loistavia ja monimutkaisiakin kysymyksiä mielessään, kun niitä on saanut rauhassa pohtia! Yhdeltä luokalta Tuusulasta saimmekin melkoisen määrän, 40 kysymystä! Tunneillamme hetkessä kysyminen voi olla ryhmän edessä aivan eri juttu, kuin nimettömänä suoraan opettajalta.  

Varsinainen etätunnin mahdollisista toteutusvälineistä meille tuttu oli Microsoft Teams organisaation sisäisen viestinnän kautta. Osa tunneista pidetään Teamsissa, luokanopettajan meidät luokan kanavalle ja luokan tiimiin liittäen ja osa tunneista järjestetään Meetin kautta. Käytämme aina luokalle jo valmiiksi tuttua etäyhteyssovellusta, jotta liittyminen on oppilaille mahdollisimman helppoa. 

Päädyimme pitämään etätuntimme niin, että kuvassa näkyy säätiön opettaja ja tv-ruutu, jossa kuvia ja visuaalisia tehtäviä voitiin esittää. Näytimme myös ryhmän omien ennakkotehtävien tuotoksia nimettömänä. Näytönjako-ominaisuutta ei näin ollen tarvittu ja tietoisesti tämän mahdollisuuden jätimmekin käyttämättä. Tunneillamme opettajan ja lasten kohtaaminen on valtavassa osassa, joten koimme tunnin jäävän paljon kylmemmäksi ja luentomaisemmaksi, jos oppilas kuulee vain opettajan äänen ja näkee materiaalit näytöltään. Halusimme, että toisessa päässä on ihminen ilmeineen ja eleineen. 

Etäalustojen chat-ominaisuus on osoittautunut loistavaksi vuorovaikutuksen väyläksi. Chatin kautta saa lapset mukaan paljon matalammalla kynnyksellä vastaamaan kysymyksiin, kuin viitaten ja puheenvuoroin. Toisilla luokilla chattiin tulee paljon kysymyksiä ja keskustelua oppilailta. Aktiivisimmillaan 45 minuutin etäoppitunnilla chattiin voi tulla yli 200 viestiä. Toisilla luokilla myös ääneen puheenvuoron ottaminen on tuttua ja oppilaat keskustelevat aktiivisesti mukana. Joillain luokilla kuitenkin opettaja on jo ennakkoon varoitellut, että hyvin harva haluaa ottaa puheenvuoroa koko luokan etäoppitunnilla. Tällöin olemme kannustaneet enemmän chatin käyttöön. Eräs luokka Espoosta oli keksinyt hyvän idean “peukuttaa” luokkakavereiden kommentteja ollessaan samaa mieltä asiasta tai kehuakseen oivallusta! 

Etäoppituntien pitäminen on ollut antoisaa ja hauskaa. Työmme keskiössä on lasten kohtaaminen, joten olisi ollut todella kurjaa, jos emme olisi päässyt toteuttamaan tuntejamme etänä. Onneksi moni yhteistyökoulumme lähti kokeiluun mukaan ennakkoluulottomasti! Oppilaatkin ovat antaneet palautetta jo tunnin aikana ja keräämämme palautteen perusteella opettajat ja oppilaat ovat nauttineet etäkirahvihetkistämme. Oppilaat ovat nyt kotona palautetta kirjoittaessaan myös intoutuneet antamaan paljon sanallista palautetta ja kehitysideoita. Varmasti hyödynnämme näitä kesän aikana suunnitellessamme materiaaleja syksyä varten. Tästä etäkeväästä jää ehdottomasti paljon hyviä käytänteitä ja materiaaleja “tavallisen työn” tueksi!  

Kun oppilaat ja opettajat palaavat kouluihin 14.5. alkaen muutamaksi viikoksi, pääsemme testaamaan uudenlaista hyvinvointioppituntiamme etänä luokan ollessa samassa tilassa ja tuntimme isolla ruudulla näkyvillä. Tässä täytyykin sitten kehitellä osallistamisen muodot uusiksi, kun chat ei enää ole jokaisella oppilaalla osallistumisen väylänä! Uuden, tämän kevään tarpeisiin soveltuvan hyvinvointitunnin aiheina ovat sosiaaliset taidot ja stressin purkaminen. Tunnin aikana oppilaat pohtivat, kuinka voi pitää hyvinvoinnistaan huolta ja minkälaisia taitoja tarvitaan kavereiden kanssa, sekä harjoitellaan ystävällisiä eleitä ja oman mielipiteen ilmaisua toiset huomioon ottaen. Stressiä puretaan yhdessä nauraen ja hengitysharjoituksin. Jos olet kiinnostunut tästä tunnista omalle 1.-6.-luokallesi, ota yhteyttä Satu Carlsoniin (satu.carlson@koulutuselamaan.fi)!