Kevään 2025 kuulumisia säätiössä

Kulunut lukuvuosi on puhaltanut uusia tuulia Yhdessä ilman rasismia -hankkeelle. Hanke on saanut lisävahvistusta kahdesta opettajasta, minkä myötä työpajoja on mahdollista järjestää entistä runsaammin Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Lukuvuoden aikana likimäärin 8000 lasta ja nuorta eri puolilla Suomea on osallistunut antirastisiin työpajoihin. Työpajat ovat saaneet myönteistä palautetta monipuolisista menetelmistä ja tärkeän aiheen käsittelystä niin opettajilta kuin oppilailtakin:

”–Oli kivaa että oli syy puhua tuollaisista asioista, normaalisti se olisi aika hassua tai outoa puhua niistä. Oli tosi kivaa kun me puhuttiin niistä asioista helpommalla ja hauskammalla tavalla eli leikkien.” –4. luokkalainen, Espoo.

Yhdessä ilman rasismia on Koulutus Elämään Säätiön ja Yhteiset Lapsemme ry:n toteuttama EU-rahoitteinen yhteishanke, joka on käynnistynyt vuonna 2021. Hanke tarjoaa maksuttoman kouluissa toteutettavan antirasistisen opetuskokonaisuuden 4.–7. -luokkalaisille. Koulutus auttaa muodostamaan laajan ymmärryksen rasismista, sen ilmenemismuodoista, omista ennakkoluuloista ja etuoikeuksista. Haluatko tilata koulullesi antirasistiseen työpajan lukuvuodelle 2025-2026? Järjestämme opetusta ympäri Suomea, ota yhteyttä Yhdessä ilman rasismia -hankkeen koordinaattoriin! 

Tutut Koulutus Elämään -kirahvitunnit ovat tänäkin lukuvuonna ilahduttaneet 3 – 13 -vuotiaita lapsia ja nuoria päiväkodeissa ja alakouluissa ympäri Suomen. Kirahvituntien opetus jatkuu kahden opettajan voimin aina tämän kevään viimeisiin koulupäiviin saakka. Ensi lukuvuoden yhteistyötä on jo käynnistelty – mikäli toivot koulullesi kehon ja mielen hyvinvointia käsittelevän opetustuokion ole rohkeasti yhteydessä Koulutus Elämään -koordinaattoriimme.

Me Koulutus Elämään Säätiössä toivotamme aurinkoisia kevätpäiviä opetuksiimme osallistujille sekä yhteistyökumppaneille.  
Tästä on hyvä jatkaa paremman huomisen tekemistä!
🦒

Säätiön toiminnanjohtaja valittu Lastensuojelun Keskusliiton hallitukseen

Koulutus Elämään Säätiön toiminnanjohtaja Sami Teikko on valittu Lastensuojelun Keskusliiton hallituksen jäseneksi kaudelle 2025-2027.  Liiton sääntömääräisessä syyskokouksessa 26.11.2024 valittiin uusia luottamushenkilöitä sekä tarkasteltiin liiton suunnitelmia seuraavalle toimintavuodelle. 

Toiminnanjohtaja Teikko haluaa tuoda hallitustyöskentelyyn tietoa lasten ja nuorten kanssa toteutettavan ennakoivan ja ehkäisevän terveyskasvatuksen käytännöistä ja tuloksista kentällä. Hallitusroolissaan toiminnanjohtaja haluaa vahvistaa järjestöyhteistyötä, joka edistää lasten terveyttä ja hyvinvointia muuttuvassa maailmassa:

Kiitän luottamuksesta ja mahdollisuudesta toimia Lastensuojelun Keskusliiton hallituksessa. Tavoitteeni hallitustyöskentelyssä on edistää järjestöjen välistä vuoropuhelua ja tuoda Koulutus Elämään Säätiön toimintakentältä näkökulmaa lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kohtaan mielelläni kasvokkain jäsenjärjestöjen toimijoita ja vierailen eri järjestöissä. Jokaisella jäsenjärjestöllä on oma tärkeä roolinsa – yhteistyön kautta voimme kehittää työtämme entistä vaikuttavammaksi.” – Sami Teikko, toiminnanjohtaja, Koulutus Elämään Säätiö.

Koulutus Elämään Säätiö iloitsee tilaisuudesta olla osana lastensuojelun kehittämistä sekä mahdollisuudesta edistää yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista vuoropuhelussa eri toimijoiden kanssa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Sami-Teikko_KE-682x1024.jpeg
Kuva © 2021 Nina Mönkkönen