Opettajamme
Koulutus Elämään Säätiössä toimii kolme kokopäiväistä opettajaa, jotka toteuttavat Koulutus Elämään -opetusohjelmaa alakouluissa ja päiväkodeissa. Kaikki opettajat ovat saaneet erityiskoulutuksen opetusohjelman toteuttamiseen. Säätiön opettajat opetus- ja kasvatusalanammattilaisia ja alansa asiantuntijoita. Opetuksesamme hyödynnetään positiivisen pedagogiikan menetelmiä ja opetus aina on kannustavaa ja lapsen itsetuntoa vahvistavaa.
Learning environment
Opetus toteutetaan koulun tai päiväkodin sisätiloihin sijoitetussa Studiossa, jossa säätiön opettaja pitää kullekin ikätasolle suunnitellun, elämyksellisen oppitunnin.
Opetuksessa hyödynnämme monipuolisesti digitaalista, nykyaikaista tekniikkaa. Käytössämme on oppitunneilla iPadit. Tunneilla oppilaat mm pääsevät tutustumaan maskottikirahvimme, Haroldin huoneeseen, lisätyn todellisuuden (AR) keinoin tai esimerkiksi kurkistamaan animoidun, mutta aidon oloisen elimistön toimintaa Couriscope T-paitaa ja sovellusta hyödyntäen.
Oppimistilanne luodaan aina kannustavaksi, innostavaksi ja oppilaita osallistavaksi. Haluamme tarjota elämyksellisen ja positiivisen kokemuksen, jotta käsiteltävien aiheiden oppiminen olisi motivoivaa. Uskomme, että elämyksellisyydellä voimme vahvistaa lasten itsetuntoa, lisätä halua pitää huolta itsestään ja kehostaan ja vaikuttaa päihdeasenteiden muodostumiseen. Kielteisten päihdeasenteiden muodostuminen puolestaan vaikuttaa nuorten varhaisiin päihdekokeiluihin ja -käyttöön.
Parempi huominen tehdään tänään.