Vallitseva korona tilanne ja sen mahdolliset seuraukset mietityttävät kaikin puolin meitä aikuisia, mutta myös lapselle asia herättää paljon pohdiskelua. Moni vanhempi miettii, mitä pienelle lapselle tulisi kertoa tai vastata. Kokosimme pienten lasten mieltä askarruttavia kysymyksiä sekä vastasimme niihin. Pienen lapsen kanssa on tärkeää muistaa lempeät ja toivoa luovat sanat, olla läsnä ja kuulla lasta. Luo kotiin rauhallinen ja turvallinen tunnelma pitämällä rutiinit ja säännöt mahdollisimman samanlaisina kuin ennenkin.

Lempeitä ja toivoa luovia sanoja pienille lapsille

Pienelle lapselle kannattaa kertoa niistä asioista, jotka häntä askarruttavat. Kaikkia ei kiinnosta samat asiat.

”Maailmalla kiertää korona pöpö. Se aiheuttaa nuhaa ja yskää. 

Nyt yritämme yhdessä estää pöpön leviämistä. Siksi emme voi nyt tavata kavereita pihalla.

Siksi äiti/isä on kotona töissä ja sinun pitää leikkiä rauhallisia leikkejä. Sinä et mene nyt päiväkotiin pitkään aikaan. Päiväkodissa on nyt vähän lapsia, koska toiset vanhemmat voivat hoitaa lapsiaan kotona. Äidin/ isän pitää mennä töihin ja sinun päiväkotiin. 

Vanhat ihmiset voivat tulla todella kipeiksi pöpöstä. Siksi emme näe isovanhempia. Nyt meidän pitää puhua paljon videopuheluita. 

Muistatko sen käsienpesu-videon? Käsiä pitää pestä hyvin, jotta kaikki pöpöt pysyvät poissa.

Mitä sinä ajattelet korona-pöpöstä? ”

Lievitä lapsen tunteita pelkoa ja pettymystä. Kaikki tunteet ovat tärkeitä ja me selviämme niistä yhdessä. Pysy itse rauhallisena keskustellessa. Lapsen tunnemyrskyn edessä voit ajatella, että nyt lapseni tarvitsee apuani tunteiden tyynnyttämisessä. Luo kotiin rauhallinen ja turvallinen tunnelma pitämällä rutiinit ja säännöt mahdollisimman samanlaisina kuin ennenkin.

Lapsi vaistoaa vanhemman tunnetiloja. Vanhemman ahdistus voi lisätä pienen lapsen kiukunpurkauksia, painajaisia tai univaikeuksia. Tämän vuoksi lapselle tulisi selittää vanhemman omia tunnetilojaan ja sitä miksi äiti/ isä on nyt huolissaan työtilanteesta, stressaantunut tai peloissaan pöpön leviämisestä. Pura omaa ja lapsen ahdistusta/ stressiä huumorilla, heittäydy mukaan lapsen leikkiin, laulakaa, kuunnelkaa musiikkia, lukekaa kirjoja sylikkäin, ulkoilkaa ja tehkää yhdessä vaikka rauhoittumisharjoituksia:  

Hengitysharjoitus pehmolelulla: Maatkaa yhdessä lattialla. Asettakaa pehmolelu mahan päälle. Tutkikaa, miten pehmolelu liikkuu nopeasti/ pitkään/ rauhallisesti hengittäen.

Hierominen/ sively ja samalla tarinan kertominen: (Lapsen lempilelun nimi tai Nalle) etsii omaa kotiaan. Nalle on surullinen. Hän on eksyksissä. Nalle etsii kotiaan varpaista, sormen päistä, masusta, kyljestä, selästä, päälaelta. Kainalossa Nalle näkee jotain maailman parasta ja rakkainta. Mitä arvelet että Nalle näkee? Nalle näkee sinut rakkaani ja löytää kotiin. Minkälainen tunne Nallelle nyt tuli?

Turvaa ja rakkautta kannattaa vaalia sanomalla usein: ”Minä rakastan sinua juuri tuollaisena kuin sinä olet”.